maanantai 27. kesäkuuta 2016

Vielä viimeinen rästitunti

Menin sunnuntaina 26.6 vielä yhdelle rästille, olin ostanut annilta 2 rästiä ja tämä oli toinen niistä. Hypättiin maastoesteitä ja pääsin menemään Allulla! Poni oli aika iloinen yllätys, sillä viimeksi Allu oli kiva.
Alotettiin aika nopeasti verkkaamaan kevyessä ravissa molempiin suuntiin. Allu tuntui aluksi hieman laiskalta, mutta alkoi sitten vertymään. Otettiin toiseen suuntaan itsenäisiä laukkaympyriä ja toiseen suuntaan olimme 2 pääty-ympyrällä työskentelemässä. Allu laukkasi molemmissa suunnissa hyvin eteenpäin ja oli kivasti avuilla koko ajan. Sitten tultiin 2krt verkkahyppyjä ristikolle. Nämä menivät hyvin. Tämän jälkeen lähdimme pellolle. Tulimme ekaksi "okseritukkia" pari kertaa. Allu oli todella reipas, melkeimpä juoksi alta, mutta kun kerran tein kunnon pidätteet, A jarrutti tosi hyvin. Hypyt meni kivasti eikä poni epäröinyt yhtään. Sitten tulimme kerran rengasesteen. Seuraavalla kerralla lisäsimme sen jälkeen olevan tukkikasan. Allu meni taas tosi kovaa, mutta tällä kertaa oli kuitenkin rauhallisempi kuin aikaisemmin. Lopuksi tulimme vielä ison tukin, jonka perään tultiin tukkikasa. Asettelin Allua odotus ympyrällä paljon ja koitin saada sitä rennoksi. Tämänkin Allu suoritti hyvin ja oli tosi kivassa muodossakin. Allu oli tosi kiva.














3 kommenttia:

  1. Noilla verkkahypyillä (ristikoilla) jäit ikävästi suuhun kiinni.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän ei pitänyt myödätä ollenkaan, piti pysyä aika pystyssä. Ja olisi opettaja sanonut jos olisin jäänyt suuhun kiinni

      Poista
    2. Ihmeellinen opettaja, joka ei käske myötäämään hypätessä, vaan pitämään kiinni. Oletko ymmärtänyt ohjeet kenties väärin tai kuunnellut väärin?
      Jos roikut ohjassa ja jäät jälkeen nyppäät ratsuasi suusta ja se oppii pian kieltämään. No onneksi kyseessä on ratsastuskoulu poni, joka on tottunut moiseen. Omalla yksärilläni ei ainakaan roikuta suussa.
      Alla ohje´, joka on hyvä muistaa hypätessä:
      Käsi on elastinen ja joustaa hevosen suun ja kaulan liikkeiden mukaan. Hypyssä käsi myötää alas ja eteen aina.
      Mukavia estetreenejä...

      Poista