torstai 15. syyskuuta 2016

"Korvat korkealle, niin kaikki on hyvin"

Menin taas keskiviikkona äitin tunnille ja menin taas Onnilla.
Alotettiin tunti samoilla väistöillä kuin viimeksi, eli väistettiin uran sisäpuolelta uralle.
Onni oli alkuun ihan kiva väistöissä, mutta ristiaskeleet olivat aika loivia.
Siirryttiin hetkeksi kevyeen raviin, jossa Onni oli tosi kiva. Vaihdettiin suuntaa ja tehtiin
samoja väistöjä hetki tähän suuntaan. Tehtävään lisättiin lyhyille sivuille voltit ravissa.
Ravivolteilla Onni oli hieno, mutta edelleen väistöt oli haastavia. Siirryttiin kahdelle pääty-
ympyrälle ja alotettiin nostamaan laukkoja oikeassa suunnassa. Nostot piti tehdä ravista, mutta jos ei ollut kontrollia, sai nostaa myös käynnistä. Onni nosti kivasti ja laukka pyöri, mutta vähän huonommin kuin viimeksi. Raviinsiirtymiset olivat aika järkyttäviä, sillä Onni veti välillä päätä alas.
Välikäyntien jälkeen aloimme tekemään ravissa samoja väistöjä, kuin tunnin alussa.
Onni vain juoksi alta ja kiskoi päätään alaspäin, joten en mennyt montaa kertaa,
sillä en jaksanut edes yrittää enää. Tulimme takaisin hetkeksi pääty-ympyrille
ja nostimme hetken vielä vasemmassa suunnassa laukkoja, Onni alkoi tuntua jo
vähän väsyneeltä, joten laukka ei pyörinyt enää niin hyvin. Loppuraveissa poni oli super!
Onni oli taas kerran aika mukava, jos väistöjä ei lasketa.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti