lauantai 14. tammikuuta 2017

Nappulat löytyi!

Lauantaina valkassa päästiin hyppäämään vihdoinkin. Alotettiin suht itsenäisesti
verkkaamaan kevyessä ravissa molempiin suuntiin. Ikke tuntui aluksi tosi laiskalta,
mutta pikkuhiljaa vertyi. Otetttiin laukkaa pääty-ympyrällä kavaletin yli.
Ennen kavalettia piti laskea 3 laukka-askelta ääneen. Tämä onnistui ihan mukavasti
molemmissa suunnissa. Sitten aloitettiin hyppäämään vähän rataa, jota pidennettiin
kierroksien jälkeen. Ensiksi tulimme vasemmassa kierroksessa siniselle kavaletti-pysty
sarjalle, jolta jatkettiin ympyrälle jossa oli samainen kavaletti. Toisella kierroksella
lisättiin mukaan halkaisijalla oleva pysty. Nämä sujui tosi kivasti ja Ikke teki
kivoja hyppyjä. Näiden jälkeen otettiin vielä yksi kavaletti-pysty sarja mukaan.
Tämäkin onnistui hyvin. Lopuksi otettiin pitkä rata; oikeassa kierroksessa
halkaisijalla kavaletti-pysty, vasemmassa kierroksessa sininen kavaletti-pysty,
halkaisijalla pysty, oikeassa kierroksessa kavaletti-pysty ja tämä rata
tehtiin 2krt putkeen, eli hypättiin 8 estettä. Eka kierros sujui hyvin, mutta
toisella kierroksella aloin hieman puskemaan Ikkeä, joten tuli hieman omalaatuisia
hyppyjä ja yksi pudotus. Loppujen lopuksi tunnista jäi tosi hyvä fiilis
ja poni tuntui kerrankin mukavalta, sillä se ei vienyt mua 6/0.













Tässä jäin hieman jälkeen, jolloin tulin sitten uudestaan

Uusintahyppy


Omalla tunnilla pääsin taas Aladinin kyytiin. Tunnille keskityttiin koko ajan
käden rentouteen ja olimme pitkään keskiympyrällä. Aluksi tehtiin pitkään
pysähdyksiä ja pyrimme käyttämään mahd. paljon istuntaa. Aladin kuunteli ihan super
hyvin mun istuntaa eikä tarvinnut käyttää yhtään kättä. Siirryttiin keskiympyrälle ja
siirrettiin kevyeen raviin. Koko ajan keskityttiin käsin rentouteen, joka auttoi
Aladinin kanssa paljon, sillä poni oli rentona. Toiseenkin suuntaan hieman ravailtuna,
nostettiin jalustimet kaulalle ja jatkettiin samaa käsien rentoustyöstämistä
harjoitusravissa. Aladin oli kivasti kuulolla, mutta oikoi tosi paljon oikeaan suuntaan.
Välikäyntien jälkeen mentiin uralle ja tavoitteena oli tehdä laukannostoja ja 
saada mahdollisimman nopeasti poni käyntiin. Laukannostot
oli hyviä ja laukka pyöri, mutta siirtymisissä oli tosi paljon hakemista. Toiseen
suuntaan onnistui hiukan paremmin. Tultiin takaisin keskiympyrälle ja
työstimme hetken vasenta laukkaa. Aladin oli super tässä kohtaa.
Otettiin jalustimet takaisin jalkaan ja aloimme loppukeventämään. Aladin oli
edelleen kivan rento ja ravin tahti oli hyvä. Poni oli kyllä parempi kuin viimeksi
ja olisi kiva jatkaa Aladinilla vähän aikaa koulua ennen estekautta.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti