lauantai 28. tammikuuta 2017

Vauvaponi kertaa kaksi

Valkassa mentiin edelleen koulua ja aloitettiin tunti pohkeenväistöillä uran
sisäpuolelta uralle. Molemmissa suunnissa sujui ihan kivasti, oikealle oli hankalampaa.
Siirrettiin kevyeen raviin ja alettiin tekemään loivia kaariuria ja voltteja lyhyille sivuille.
Tämä sujui aika mukavasti ja Ikellä oli koko ajan hyvä ravi. Sitten otettiin jalustimet
kaulalle ja jatkettiin hetki samaa tehtävää. Sitten alettiin tekemään samoja väistöjä kuin
käynnissä. Nämä menivät aivan plörinäksi, mutta parit hyvät pätkät tuli.
Testattiin kokorataleikkaalla keskiraveja, jotka oli hyvin hankalia mulle ja Ikelle,
mutta vika pätkä oli tosi hyvä. Mentiin hetki vielä uuteen suuntaan ravissa väistöjä,
joista siirryttiin pääty-ympyrälle aika nopeasti. Pääty-ympyrällä mentiin ravia
ja parit pätkät laukkaa molempiin suuntiin. Laukassa Ikke oli super ja ravissa
tuli hyviä pätkiä. Loppukevenneltiin hetki ja siirrettiin käyntiin.
Ikke oli aika mukava, lopussa varsinkin oli tosi kiva.




















Omalla tunnilla menin myös Ikellä! Aloitettiin tulemalla käynnissä ympyä-
kahdeksikolle ja aluksi vain haettiin tuntumaa ja hyvää käyntiä. Siirrettiin kevyeen
raviin ja jatkettiin samaa tehtävää. Ikke on hankalampi oikealle, mutta vasempaan
suuntaan tuli tosi kivoja pätkiä. Otettiin mukaan laukka, nostettiin siihen suuntaan
mihin oltiin menossa. Iken nostot oli hyviä ja laukka pyöri kivasti.
Välikäyntien jälkeen aloitettiin tekemään samoja väistöjä kuin valkassa.
Tällä kertaa nämä sujui super hyvin! Poni oli kivasti avuilla ja saatiin paljon kehuja.
Jopa oikeaan suuntaan (joka on meille hankalampi) meni hyvin.
Loppuravailtiin keskiympyrällä, jolloin Ikke oli kivan rentona ja saatiin hyvä ravin tahti.
Ikke oli kokonaisuudessaan tosi kiva molemmilla tunneilla!














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti