sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Jumppatuokio

Lauantaina 11.2 olikin vuorossa koulurataharkat ja menimme ridaopen
tekemän radan, I.L.K Specialin. Meillä oli verkka-aikaa 20min, joten en kerennyt
paljoa työstämään Ikkeä ja poni oli tosi outo taas. Radalla tuli ihan hyviä pätkiä,
varsinkin vasen laukka oli hyvä. Prosentteja saatiin 60.27% jotka on tähän mennessä
meidän parhaimmat prossat. Poni oli aika hyvä jos kuitenkin miettii, että vasta
3 koulurata mitä mentiin!



Omalla tunnilla menin "pitkästä" aikaa Nassella. Alotettiin tunti tulemalla uran sisäpuolelle
ja lyhennettiin käyntiä aina pitkillä sivuilla. Nasse kuunteli
ihan hyvin istuntaa, pari kertaa piti käyttää ohjaa kun ei malttanut kuunnella.
Siirrettiin raviin ja tehtiin hetki samaa ravissa. Tämä sujui aika mukavasti
Sitten mentiin kahdelle pääty-ympyrälle ja mentiin harjoitusravissa samoja lyhennyksiä.
Nasse kuunteli tosi kivasti istuntaa, mutta kun otettiin tehtävään laukkaa mukaan,
keskittyminen herpaantui ja ravista tuli aikamoista sähläystä. Mutta
laukat sujui tosi kivasti meidän osalta. Tämän jälkeen teimme hieman
avotaivutuksia. Tultiin vain muutaman kerran, sillä palauteltiin asiaa mieleen.
Nasse toimi aika kivasti tässäkin. Loppuravailtiin keskiympyrällä ja Nasu rentoutui
aika hyvin varsinkin ihan lopussa! Poni oli aika kiva, mutta ei ollut parhaimmillaan.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti