keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Tasapaino- ja luottamusharjoitteluja

Viime perjantaina 21.4 meillä oli valkka lauantain (22.4) sijaan ja meillä oli sijainen.
Tunnin aiheena oli luottamus- ja tasapainoharjoittelut. Aloitettiin itsenäisellä
verkalla käynnissä ja ravissa. Ikke tuntui hirveän laiskalta eikä oikestaan
ollut kauhean hyvällä tuntumalla. Otettiin laukkaa mukaan, ensin vain laukattiin
ympäri maneesia, sitten otettiin vastalaukan nostoja ja myötälaukkaa pitkille sivuille.
Näissä Ikke oli oikein mukava ja saatiin hyviä nostoja.



Sitten alettiin hyppäämään,
tultiin ekaksi muutamia kertoja jumppikselle normisti, sitten parilla kerralla
tultiin ilman jalustimia. Tämä sujui tosi kivasti. Vaihdettiin suuntaa ja tehtävää.
Tultiin toiselle jumppikselle, mutta tämä oli hieman pidempi. Ekaksi oli 2 ristikkoa
joiden väliin mahtui 1 laukka-askel, sitten seuraavaan väliin mahtui 3 askelta.
Tultiin pari kertaa taas ihan normisti, sitten mentiin ilman toista kättä, sitten otettiin
jalustimet taas pois ja tultiin myös ilman molempia käsiä. Vikalla kerralla kaikki
samat + silmät kiinni. Ikke hyppäsi joka kerta tosi luottavaisesti, mutta laiskasti.





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti