lauantai 15. huhtikuuta 2017

Vihdoinkin kentällä

Lauantaina 15.4 meillä ei ollut valkkaa, sillä se siirrettiin maanantaille.
Omalla tunnilla päästiin ekaa kertaa kentälle ja aloitettiin hyppäämään kunnolla.
Tunnin aiheena oli kevyt istunta ja pieni rata. Aloitettiin pysähdyksillä, joissa Aladin
kuunteli taas super hyvin istuntaa. Siirrettiin kevyeen raviin ja ravailtiin
molempiin suuntiin hetki itsenäisesti. Aladin ravasi koko ajan hyvässä tahdissa.
Toiseen suuntaan otettiin laukkaa ympäri kenttää ja Aladinhan siitä oikein innostui
ja laukasta saatiin aivan super hyvä!





Sitten aloitettiin hyppääminen.
Tultiin ekaksi pari kertaa 3 ristikon jumppasarjaa ja tämä sujui tosi hyvin.
Tämän jälkeen vaihdettiin suuntaa ja tehtävää, mentiin jumppis ja siihen lisättiin lyhyellä
sivulla pysty ja lävistäjällä toinen pysty. Tämäkin sujui tosi hyvin, mutta
pari kertaa rupesin sukeltamaan liian pitkälle, mutta poni hoiti homman.
Tähän tehtävään lisättiin vielä yksi pysty toisella lyhyellä sivulla.
Lopuksi vaihdoimme vielä suuntaa ja tulimme vikan tehtävän: lyhyellä sivulla pysty,
jumppasarja, toisella lyhyellä sivulla pysty, lävistäjä ja lyhyen sivun pysty.
Aladin oli aivan super ja saatiin paljon kehuja laukan tahdista ja hypyistä!





Tia the sukellusmatkailija






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti